*

Suomi kriisissä

Nelson Mandela suomalaisen politiikan oppituntina

Eilen 10.12. televisioitiin ympäri maailmaa Etelä-Afrikan entisen presidentin Nelson Mandelan muistotilaisuus. Suomesta Mandelan merkittävää elämäntyötä olivat kunnioittamassa presidentti Niinistö ja presidentti, nobelisti M. Ahtisaari. Paikalla oli valtionjohtajia yli sadasta maasta. Mandelan kunniaksi pidettiin hienoja puheita vapaudesta, rauhasta, taistelusta sortoa vastaan ja katkeruuden voittamisesta.

1980-luvun lopulla oli ns. toinen ääni kellossa. Mandela istui vankilassa. Tuolloin Helsingissä eräänä lauantai-iltana Ylioppilaiden kristillisen yhdistyksen kokoukseen saapui opiskelija Lasse Alinen. Hän ilmoitti, että nyt hänen mittansa oli tullut täyteen. Etelä-Afrikan vankiloissa oli jo riittävä määrä mustien vapaustaistelijoita niin sanotusti liukastunut saippuaan ja kuollut. Murhaamisen ja Etelä-Afrikan sortojärjestelmän oli loputtava, oli tehtävä jotakin.

Kaikki olivat samaa mieltä. Päätettiin vedota toisiin opiskelijoihin; laatia eduskunnalle opiskelijoiden vetoomus rotusorto-Etelä-Afrikan painostamiseksi ja sen rotusortojärjestelmän tuomitsemiseksi.

Laadittiin vetoomus, joka postitettiin kaikille Suomen opiskelijajärjestöille, joille löytyi osoite. Suomen ylioppilaskuntien liitto otti hankkeen omakseen ja maksoi hankkeen kustannukset, kirjekuoret ja postimaksut. Jaakko Heinimäen kanssa postitimme satoja kirjeitä maan kaikkien yliopistojen ainejärjestöille.

Vetoomus sai myönteisen vastaanoton suomalaisilta opiskelijoilta. Aikana, jolloin kansalaisaloitteita ei tunnettu, vetoomus toimitettiin eduskuntapuolueille. Turha lienee sanoakaan, ettei opiskelijoiden vetoomus juurikaan kiinnostanut hallitusvaltaa tai tuolloisia poliittisia puolueita.

Opiskelijoina ymmärsimme, että julkisuus lisäisi vetoomuksen painoarvoa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan se virkailija, jonka piti informoida tiedostusvälineitä, ei tätä kuitenkaan tehnyt. Vetoomuksen luovutustilaisuudessa ollut Iiris Kivimäki teki voitavansa asian julkistamiseksi, mutta tällainen aikanaan poikkeuksellisen laaja opiskelijoiden mielenilmaus ei herättänyt medioissakaan erityistä mielenkiintoa.

Kun Mandela istui vankilassa, hän ei saanut julkista ja avointa tukea Suomen tuolloiselta poliittiselta järjestelmältä. Virallisen linjan mukaan Mandela olisi voinut mädäntyä vankilaansa ja Etelä-Afrikan entinen meno jatkua, kun kauppasuhteita ei voinut vaarantaa jonkin demokratian vuoksi.

Olikin kiintoisaa seurata kun demokraattisen Etelä-Afrikan ensimmäinen edustaja vieraili Suomessa 1990-luvulla.  Vankilassa 27 vuotta istuneesta Mandelasta olikin tullut kansainvälisesti tunnustettu sankari ja maansa presidentti.

Vapaustaistelijan maineen ja karisman loisteessa, hänen rinnallaan median kuvissa, paistatteli moni 1990-luvun suomalainen poliitikko - sellainen, joka ei itse ollut halunnut tehdä edes sitä pientä sankaritekoa, että olisi Suomessa korottanut äänensä Mandelan ja Etelä-Afrikan vapautumisen puolesta.

Kun Etelä-Afrikan vapautuminen rotusorrosta olisi tarvinnut kansainvälistä tukea, virallinen Suomi ei  sitä antanut. Vapautta ja demokratiaa sen sijaan tukivat suomalaiset yksityishenkilöt, Eristäkää Etelä-Afrikka -kampanja, kansalaisjärjestöt, luterilainen kirkko ja opiskelijajärjestöt.

Nyt kun Nelson Mandela on kuollut, hänen yksi opetuksensa suomalaiselle politiikalle on tämä. Demkoratian, vapauden ja ihmisoikeuksien toteuttamista ja puolustamista ei voi jättää vain poliitikkojen tehtäväksi. Niiden toteuttaminen ja ylläpitäminen, myös kotimaan asioissa, edellyttää aktiivisia kansalaisia.

1980-luvun suomalaisen valtiovallan toimettomuus oli lyhytnäköistä ja eettisesti häpeällistä.  Oikeassa sen sijaan olivat tavalliset Suomen kansalaiset. Monin eri tavoin, jopa Mandelalle kortteja kirjoittamalla, musiikin keinoin ja kuuntelemalla kirkon Suomeen tuomia mustia pastoreita, he osaltaan tukivat Etelä-Afrikan muutosprosessia sekä loppuviikosta haudattavaa esimerkillistä valtiomiestä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiinnostava kirjoitus. Tämä on jotenkin liian säännönmukaisesti toistuva ilmiö: "Vapaustaistelijan maineen ja karisman loisteessa, hänen rinnallaan median kuvissa, paistatteli moni 1990-luvun suomalainen poliitikko - sellainen, joka ei itse ollut halunnut tehdä edes sitä pientä sankaritekoa, että olisi Suomessa korottanut äänensä Mandelan ja Etelä-Afrikan vapautumisen puolesta."

Hiljaisia olivat Suomen valtavirtapoliitikot (esimerkiksi kokoomuksen Tuure Junnilaa en tähän joukkoon laske) myös silloin, kun kommunistivaltio Neuvostoliitto oli olemassa. Nyky-Venäjänkään länsimaisittain vieraita ihmisoikeustekemisiä ei moni ihmettele, poikkeuksena ehkä vihreiden Heidi Hautala ja muutama muu.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Markku. Aivan. Nyky-poliitikotkaan eivät näytä arastelevan historian tuomiota tai sen armotonta peiliä. Ehkä kaikki ajattelevat, että kyllä sen takin ehtii kääntää ajoissa. Ja kun ei tee mitään niin sitten ei tee virhettäkään.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Pitää muistaa, että Mandelan tukemista ja Etelä-Afrikan rotsortohallituksen vastustamista pidettiin aikanaan kommunismin myötäilynä. Taistelu sosialismia vastaan oli tärkeämpää, kuin apartheidiin puuttuminen.

Jokaisen oikeistolaisen tulisi muistaa tämä, ja tunnustaa poliittinen valintansa tuolloin.

Urpo Upi Tamminen

Vasemmistolla olikin selkeä linja ja valinnat! ;)

Outoa, että sosialismi on edelleen vasemmistolaisille pyhä asia, vaikka sen historia on karmaisevaa luettavaa ja myös nykypäivän sosialistivaltioiden kohdalla. Sitä kulua vasemmiston kuuluttamaa "demokratiaa".

Kyllä Suomessa vasemmisto oli vallankahvassa apartheit-aikaan, joten eiköhän ensin kannata ensiksi miettiä ne vasemmiston tekemiset.

Samoin kannattaa muistaa, että ei sosialistiset järjestelmät olleet apartheitiin niinkään puuttumassa vaan tavoitteet olivat imperialistiset yhtä lailla kuin USA:lla.

Kun vielä muistaa, niin sosialistisissa järjestelmissä, kuten Neukkula, aparheitiin vastaava tilanne oli hyvin pitkälle, mutta eipä Suomen vasemmisto siihen puuttunut.

Kannattaa Ahola hiukan rehellisemmin peilata asioita kuin ideologisten lasien lävitse, koska tässäkin pätee se sanonta, että "suo siellä, vetelä täällä".

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Oiva esimerkki siitä, miten sivistyneesti "vastarinta" voisi toimia. Hieno kirjoitus, joka valaisi historiallisia taustoja.

Taiteilijat, yliopistot, valistuneet ihmiset eikä poissuljeta ketään yhteiskunnan ryhmää, jotka kokevat oikeudenmukaisuuden olevan pääasia, pitäisi toimia vieläkin aktiivisemmin. Tampereen kaltainen rähinä on vähintäänkin apinatasoa.

Nyt vaan on se kultuuri olemassa, että demokraatiset päätäjät määrittelevät demokratian säännöt, enemmistön säännöt, jotka suojelevat muutosta kynsin hampain. Itse olemme demokratiasamme sen vankeja.

Kiovassa, Bankokissa jne. tavalliset kansalaiset ovat nousseet ilman aseita valtaapitävien linnakkeisiin. Tässä näkyy se, miten oma etu "valtalinnakkeissa" ajaa kansanedun ylitse.

Kyllä tässäkin Mandelan tapauksessa kaikki maaailmalla haluavat oman hyötynsä ulosmitatuksi, vaikka ansiot ovat 0 esim. Zuma itse Mandelan kotimaassa.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Vapaustaistelija on terroristi kunnes on vapautensa voittanut...se on se länsimainen filosofia.

Käyttäjän teemukakkuri kuva
Teemu Kakkuri

Yhdyn suosittelijoihin. Kauppasuhteista ei varmaan kuitenkaan ollut 1980-luvun lopulla kysymys, koska Suomikin osallistui kauppasaartoon 1986-1991. Kauppasuhteet solmittiin uudelleen ensimmäisten demokraattisten vaalien jälkeen 1994. Varsinaista kauppasaartoa lievempi boikotti alkoi jo 1962.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Esimerkiksi Abloyn turvajärjestelmät ja Sakon kiväärit tekivät suurta ja näkyvää bisnestä Etelä-Afrikassa kauppasaarrosta huolimatta. Älä kysy miten se oli mahdollista.

Ari Lotvonen

Ei pidä paikkaansa.

Abloy aloitti vasta ihan äsken toiminnan EA:ssa ja on tavalliselle kansalle ihan tuntematon tuotemerkki. Yksikään rautakauppa ei myy Abloyn tuotteita. Missään niitä ei näy eikä ole näkynyt.

Sakon kivääreitä asian harrastajat hankkivat kieroteitä pitkin ulkomaan matkoilla ja/tai ystäviensä välityksellä. Vain muutama huippuharrastaja tietää Sako:n.

Jos sulla on parempaa tietoa, korjaa ihmeessä!

Mutta, Ericsson, Scania ja Sandvik on aina olleet sanktioista huolimatta samoin kuin saksalaiset ja japanilaiset.

Paljon parjattu USA ja sen tuotteita ei ollut sanktioiden aikana ja ei vieläkään.

///

17 vuotta sitten kun huumori-/harrastus-/jääkiekkoseura Tampereelta vieraili, hekin ihmettelivät ameriikkalaisten tavaroiden ja autojen puutetta ja sitä, että kaikki on saksalaista, japanilaista ja englantilaista.

Nykyisin melkein kaikki on kiinalaista.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #12

Reissasin pitkin poikin Etelä-Afrikkaa vuonna 1989, Abloyta näkyi talojen porteissa ja oli näistä asioista paikallisten kanssa puhettakin. Vähän ihmetytti se, että Bemarin ainoa tehdas Saksan ulkopuolella oli kauppasaarretussa EA:ssa.

Ari Lotvonen Vastaus kommenttiin #14

OK, ne oli ehkä ostettu ennen sanktioita. Itse asetuin EA:n -96 jolloin ja jonka jälkeen ei Abloyn tavaraa ole näkynyt.

Työkaveri rakensi talon joskus 2000 vaihteessa, tiedustelin Suomesta Abloylta ja Orakselta paikallisia myyjiä. Heillä ei ollut EA:ssa silloin minkäänlaista toimintaa. Abloy ilmoitti, että ennen aloitusta pitää kouluttaa paikalliset asentajat, muuten menee maine pilalle. Oraksella ei ollut minkäänlaista kiinnostusta.

(Sittemmin olen matkalaukussa tuonut omaan käyttöön Oraksen hanat)

Jani Virtanen

Tällaisen "vapaustaistelijan" historiallinen tuomio on aina vähän oikullinen: Mandelasta tehtiin pyhimys, Jomo Kenyattasta ei niinkään ja tuskinpa (piakkoin?) Mugaben arkun vieressä nähdään mahtihenkiöitä kumartelemassa. Vähän on jälkiviisautta. Etenkin kun neuvostoliiton vapaustaistelijoita samat tyypit (nykyvihreät) halveksivat. Niistähän suurin osa hävisi leireillä tai mielisairaaloissa eikä käy kukaan haudalla pokkaamassa.

Markku Vesikko

Kiinnostava kirjoitus. Asiattomia oman hännän nostajia jotka korostavat ennenkaikkea omaa osuuttaan partheidin vastaisessa taistelussa pomppii esille ympäri maailman näinä päivinä. Nyt siis Suomessakin.

Kiinnostava kirjoitus siksi että näinkin kokenut kirjoittaja tuntuu unohtaneen yhden oleellisimmista kansanliikkeistä 80 luvulla - apartheidin vastaiseen toimintaan Suomessa osallistui järjestöjä yli poliittisten rajojen.

Hyvä että ylioppilaiden kristillinen yhdistyskin sitten lopulta vasta 80 luvun lopussa heräsi tukemaan eteläisen Afrikan vapaustustaisteluja joita niin valtiovalta kuin kymmenet suomalaiset kansalaisjärjestöt suoraan tai epäsuorasti ja tuhannet yksityiset henkilöt olivat aloittaneet parhaimmillaan parisenkymmentä vuotta ennen sitä.

Itse toimin Angolassa 1981 - 1989 ANC:tä ja SWAPOA tukemassa ja avustin mm monia ulkoministeriön valtuuskuntia ja muita kansalaisjärjestöjä avustuksen perille menossa. Olin alunperin ulkoministeriön palkkaamana Taksvärkkitoimikunnan työntekijänä ja sitten muiden suomalaisten kansalaisjärjestöjen palveluksessa.

Asiasta enemmän kiinnostuneiden kannattaa tutustua mm Iina Soirin ja Pekka Peltolan 1999 Pohjoismaiden Afrikkainstituutille tekemään "Finland and National Liberation in Southern Africa" selvitykseen jonka käsittelyä olin itsekin Robbern Islandilla helmikuussa 1999 muiden suomalaisten apartheidin vastaiseen tukeen osallistuneiden kanssa todistamassa. Apartheid veteraanit toisensa jälkeen muistelivat Suomestakin eri tahoilta saamaansa apua.

Itseasiassa, en itse muista mielipidekirjoituksessa mainitun ylioppilaiden kristillisen yhdistyksen toimintaa edes kirjatun yo selvityksessä mutta saatan olla siinä kohtaa väärässä.

Ehdotan että jätetään Mandelan muistolle omistetun viikon ajaksi historian vääristely siis Suomessakin ja keskitytään oleelliseen, siihen mitä voisimme oppia nyt edesmenneeltä valtiomieheltä jonka vaikutuksien määrää ja kestävyyttä ei vielä seuraavakaan sukupolvi meidän jälkeemme taida pystyä arvioimaan.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Tamminen tuossa ylempänä tyhjensi pajatson etu- ja takaressuineen. Pääkonttorista Moskovasta ei tullut kehoitusta ryhtyä moiseen maailmanrauhahankkeeseen. 70-luvun lopulla agendalla oli addressit kuten :Ei Naton ydinaseille (Pershingit Länsi-Saksaan) ja vastaavaa. Siihenkin löytyi allekirjoitukset kaikista ylioppilaskunnista paitsi LTKK:sta. Hankkenin porukatkin katsoivat parhaaksi olla keikuttamatta pursiseuran botskia. 60-, 90-luvun tutkijat 20-30 vuoden kuluttua löytävät iljettävän matopurkin, josta ei kunniaa heru juuri kenellekään, paitsi päätoimittaja Huuskon mainitsema Tuure Junnila yhtenä perin harvoista.

Pekka Peltola

Osallistuin 1987 ANC:n 75-vuotisjuhliin Arushassa, Tansaniassa yhdessä vuosikausia aktiivisesti apartheidiä vastustaneiden nuorten ja vähän vanhempienkin kanssa. Vaimoni Kati ei ollut mukana, vaikka hän on vuonna 1965 perustetun Etelä-Afrikka toimikunnan ensimmäisen sihteeri. Puheenjohtaja oli toimittaja Erkki Hatakka ja hänen jälkeen Merimieunionin puheejohtaja Niilo Wälläri. Kun sain kutsun viime vuonna Bloemfontainissa Etelä-Afrikassa järjestettyyn ANC:n 100-vuotisjuhliin matkustin sinne ulkoministeri Erkki Tuomiojan johtamssa valtuuskunnassa, jossa oli muitakin aktivisteja. Perillä tapasimme lisää Mandelaa ja hänen tyovereitaan tukeneita suomalaisia. Tuomioja toimitti jo 1960-luvulla Tammen Huutomerkkisarjassa julkaistun kirjan apartheidia vastaan nimeltä Valkoisen vallan Afrikka.
Kun kristilliset opiskelijat lähtivät liikkeelle 1980-luvun lopulla, Suomen kauppa Etelä-Afrikan kanssa oli jo pysäytetty lokakuussa 1985, kun Auto- ja kuljetusalan liitto ja paperiliitto laittoivat sen sulkuun ja hallitus tuli perässä. Eristäkää Etelä-Afrikka järjestö oli toiminut jo iät ajat.
Tarja-Liisa Luukkanen ja hänen tuntemansa kristilliset opiskelijat olivat vielä enemmän jälkijunassa Mandelan tukemisen suhteen kuin Suomen hallitus, joka käänsi kelkkansa jo monta vuotta aikaisemmin. Valtion rahaa ANC:lle käytettiin vuosina 1978-1991 noin 45 milj. mk.
Tietämättömyyttä uhkuva oman hännän nosto ja perusteeton mollaaminen ei ole kaunista.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

"Oma suhteeni Etelä-Afrikan rotusortoon tuli selväksi jo 60-luvulla. Muistan oikein hyvin kun luin Erkki Tuomiojan toimittaman kirjan "Valkoisen vallan Afrikka". Samoin muistan AKT:n järjestämän boikotin ko. maasta tuodulle ns. puolinaamarommille."
Lainaus on blogistani
http://reijokallinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1559...

"Hyvä että ylioppilaiden kristillinen yhdistyskin sitten lopulta vasta 80 luvun lopussa heräsi tukemaan eteläisen Afrikan vapaustustaisteluja joita niin valtiovalta kuin kymmenet suomalaiset kansalaisjärjestöt suoraan tai epäsuorasti ja tuhannet yksityiset henkilöt olivat aloittaneet parhaimmillaan parisenkymmentä vuotta ennen sitä."

Markku Vesikon huomio on aiheellinen. Rotusorron vastustaminen oli "keksitty" jo silloin kun kristilliset ylioppilaat tulivat mukaan.

Simo ja Eeva Ristan valokuvia vuodelta 1971
http://www.asfalttiajaauringonkukkia.fi/haku/rotus...

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Tuula-Liisa Luukkanen. Samasta eri versio:
http://karikilpio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156134-... Mandelan esikuvallisuus velvoittaa...Ajattelemaan...onko nykyvalta turmeltunut?